Index Esittely Lauma Kasvatus Muuta © ©
BH SchH3 Ek1 Vk1 Jk3 Tk3 vPVA RH-E RH-FL A vKTV Toljottajan Paganol "Paga"

Rek.nro: VTR-8319Ikä: 2.12.08Säkäkorkeus: 53cm Kasvattaja: Toljottajan, Veerr
Rotu: australianpaimenkoiraSukupuoli: urosVäri tricolorOmistajaKettju, Ketunmutkan

Paga tuli meille Ketunmutkaan alkukeväästä, kun mietin Themelle kaveria, joka olisi aktiivinen ja jaksaisi bordercollien perässä. Mietin muutamaa koiraa, mtuten kuitenkaan halunnut toista bordercollieta ainakaan vielä ottaa, joten päädyin Veerrn myynti-ilmoitukseen, jossa ilmoitettiin että Paga olisi myynnissä. Australianpaimenkoirien ulkonäkö oli aina viehättänyt minua, ja jokin niissä vain sai minut rodusta tykkäämään. Koskaan minulla ei kuitenkaan kyseistä koirarodun edustajaa ollut ollut, joten ajattelin tarttua härkää sarvista ensimmäistä kertaa aussieden kanssa. Valitsin Pagan osaksi sen luonteen takia, sillä uskoin sen sopivan erityisen hyvin Themen juoksukumppaniksi. Paga oli myöskin koulutettu ja kisattu aika hyvin ennestään, joten säästyin koulutustyöltä, kun lattioilla vaelsi pieni kouluttamaton kaiken, Ai. Sain keskittyä täysin Ain koulutukseen, sekä Pagan kanssa tutustumiseen. Paga oli myöskin luonteensa perusteella suht helppo pitää, mikä on minulle enemmän kuin plussaa.

Heti alkuun kemiat Themen kanssa sopivat yksiin, kun otin Pagan autosta ja hain Teemun ja lähdimme heti yhdessä lenkillä öttien kanssa. Koirat taapersivat yhdessä kylkikyljessä, ja lopulta päästin ne jo tutuksi käyneelle pellolle irti vaeltamaan, ja siellähän ne riehuivat vallan mainiosti. Ensimmäinen tavoite oli siis ilmeisesti saavutettu, ja vielä tänä päivänäkin Teemu ja Paga tuntuvan löytäneen sen yhteisen sävelen erityisen nopeasti, ja ovatkin varmaan toisiinsa eniten kiintynein koirakaksikko koko Ketunmutkassa. Kyllä Paga muidenkin koirien kanssa toimeen tulee, mutta Teemusta se on löytänyt sen toisen puoliskonsa. Mikä on hyvä vain. Molemmat erittäin aktiiviset koirat väsyttävät toisensa, ja usein myös puoli kenneliä, kun muut yrittävät epätoivoisesti ottaa selvää missä kumpikin milloinkaan on. Vandalin kanssa Paga tuele myös erityisen hyvin toimeen, niinkuin kaikkien muidenkin. Koira on löytänyt kotinsa, se on pakko sanoa.

Pagan miellyttämisenhalu on hyvin suuri, ja sen huomaa siitä, kun koiraan edes katsoo, tulee se luokse kuin kysyen "Mitä nyt tehdään, äiti?". Vaikka poika on ollut meillä vasta vähän aikaa, voisin sanoa että luotan siihen melkein niin paljon kuin olen koskaan yhteenkään koiraan luottanut, sillä se pitää aina huolen, että missä ikinä onkaan, se on emännän käskyjen kuulomatkalla. Kontaktinotto on huipussaan, ja Paga rakastaa sitä kun saa mennä eikä meinata, ja sen takia se onkin oiva käyttöpuolen koira. Toisaalta, se osaa luonnostaan seisoa kuin patsas äärettömän kauniisti, että kyllä se näyttöpuolellakin pärjää. Positiivisin asia koko koirassa on se, ettei se koskaan ole allapäin. En ole Pagan koskaan nähnyt murjottavan tai suuttuvan, ja aina kokeissa ja näyttelyissä sen häntä huispaa puolelta toiselle, varsinkin tuomarin tervehtiessä koiraa. Jos emäntä ei olisi käskenyt seisoa paikallaan, olisi koira maassa selällään ja pyörisi ympyrää sitä tervehtimään tulleen ihmisen edessä.

Ihmisystävällisyyden lisäksi Paga on äärettömän lapsirakas. Aina lasten kanssa ollessaan, Paga on varovainen, ja kilttiäkin kiltimpi. En tiedä, meneekö lapset Teemunkin edelle, kun Paga niitä niin syvästi tahtoo viihdyttää. On se muutaman kerran vierailulle tulleen lapsen ominutkin, ja touhunnut sen kanssa koko päivän. Paga on sellainen koira, jonka nähdessään ja tutustuessaan kaikki lapset tahtovat sen mukaansa. Vieraisiin koiriin uros ei korvia lotkautakaan, ja jättää nuo omaan arvoonsa. Varsinkin jos oma sielunkumppani, Teemu, on mukana. Se ei ole aggressiivinen muita koiria tai eläimiä kohtaan, vaan varauksellinen, eikä se tahdo tehdä tuttavuutta muiden koirien kanssa jos nuo tulevat vastaan kadulla. Silloin Paga vain jatkaa matkaa välittämättä, mutta koirapuistoissa on asia toinen. Silloin poika tahtoo haistella ja tutustua kaikkiin ja leikkiä kaikkien kanssa. Kaippa se tietää että lenkillä ollaan lenkillä ja vapaa-aika tulee erikseen.

i.The Littlest Dream from Karraro evm.

ii. Today Is A Good Day evm
ie. Technopop My Star evm
e. Tittelityyn Aamunkoitto evm. ei. evm.
ee.evm.

Paga on evm-sukuisesta, ainutlaatuisesta yhdistelmästä, jota ei tulla enää koskaan virtuaalimaailmassa näkemään. Sen isä, The Littlest Dream from Karraro, oli huippukäyttöpuolen lajeissa, ja voitti koiran kuin koiran aikanaan. Karrarolla oli upea suku takanaan, sillä sen emä, Technopop My star, oli monta vuotta peräkkäin voittaja näyttelyn kaunein. Siitä on hyvin paljon aikaa, ja silti Paga näyttää jo nyt samanlaisia vahvuuksia, kuin isoäidillään aikanaan. Hassua sinänsä, että Techno periytti ulkomuotonsa yhden sukupolven yli, sillä Pagan isä, Karraro, oli täysin työkoira, ja sillä harrastettiin vain käyttöpuolella. Saa nähdä, jääkö tämä ominaisuus hyppimään aina jokatoiselle. Isän Karraron isä, Today Is A Good Day, eli Danny, oli myöskin Karraron tavoin huipputyökoira, ja siksi varmaan työlinja ja valmiudet harrastaa ihan mitä vain, on jatkunut Pagassa, joka siis edustaa sukuaan todella hienosti. Pagan emä, Tittelityyn Aamunkoitto, oli suomalainen tricolour aussienarttu, jonka suku on aina ollut todella hyvä näyttelypuolella. Paga onkin siis saanut emänsä ja emän suvun geenit näyttöön, Karraron käyttöpuolen, samoin kuin My Starin näyttöpuolen. Ota nyt tästä hyväsukuisesta selvää.

Pagalla on kolme pentua, Toljottajan The Only Exception, Toljottajan All I Wanted, sekä Toljottajan Never Let This Go. Pagan pennut ovat pärjänneet käyttölajeissa hienosti!

Paimennus
Perusrata Veerr 00.00.00 47p. -> hyväksytty -> A1
A1 Nora 00.00.00 60p. > KUPI > A2
A2 Vaahtis 00.00.00 92p. > KUPI > A3
A3 Kirsi 00.00.00 95p. > KUPI > vPVA
Agility
MAXI I Ricea 00.00.00 1. vKUMA.
MAXI I Jerry 00.00.00 8. vKUMA.
MAXI I Nipa 00.00.00 6. vKUMA.
MAXI II Noel 00.00.00 3. vKUMA.
MAXI II Mio 00.00.00 2. vKUMA.
MAXI II Veera ja Juliétte 00.00.00 4. vKUMA.
MAXI III Tuuli 00.00.00 4. vKUMA.
MAXI III Elina 29.04.2010 1. vKUMA + vCACIAG
MAXI III Elina 05.06.2010 1. vKUMA
TOKO
ALO Veerr 00.00.00 I-tulos
ALO Pöpö 00.00.00 I-tulos ->AVO ->Tk1
AVO Iivi 00.00.00 I-tulos
AVO Frisky 00.00.00 I-tulos -> VOI -> Tk2.
VOI ? 00.00.00 I-tulos
VOI Paride 00.00.00 I-tulos -> EVL -> Tk3
PK-lajit
PAKK Donga 00.00.00 90p. > BH
IPO/ALO Kirsi 00.00.00 275p. > ALO1 > SchH1 AVO-luokkaan
IPO/AVO Mimmu 00.00.00 281p. > AVO1 > SchH2 VOI-luokkaan
IPO/VOI Nora 00.00.00 277p. > VOI1 > SchH3
PAEK/ALO Hobu 00.00.00 295p. > ALO1 > Ek1 AVO-luokkaan
PAVI/ALO Kati 00.00.00 277p. > ALO1 > Vk1 AVO-luokkaan
PAJÄ/ALO Kati 00.00.00 257p. > ALO2 > Jk1 AVO-luokkaan
PAJÄ/AVO Iivi 00.00.00 245p. > AVO2 > Jk2 VOI-luokkaan
PAJÄ/VOI Reetta 11.06.2010 281p. > VOI1 > Jk3
Koiratanssi 271/250p.
B-osio 4 laps clover 13.09 22p.
c-osio Hvala 29.09 15p.
B-osio Yläkerran 07.10 20p.
b-osio 4 Laps Clover 12.10 30p.
a-osio Nipa 17.10 10p.
a-osio Copel 19.10 27p.
c-osio White Trash Circus 24.10 18p.
b-osio Davinheim 26.10 28p.
b-osio 4 laps clover 24.11 24p.
b-osio Foxtrial & Pyörätön 26.11 26p.
a-osio Pyörätön 15.11 26p.
b-osio Gendarme's 28.11 30p.
Pelastuskokeet
PESO Kirsi 00.00.00 176p. >hyväksytty >RH-E
PEHA A Kirsi 00.00.00 231p. >RH-FL A
PEJÄ A ?? (Naskalin) 18.05.10 ??